Seuraa minua on jatkoa Lähtö-romaanilleni, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä romaanina.
Elisabeth jatkaa missiotaan, hän ei hellitä vaan palaa Kanadaan voidakseen vielä kerran keskustella enonsa kanssa. Hän on varma, että jotakin on vielä pimennossa, jotakin tärkeää enon lähtöön ja elämään liittyvää. Perillä mikään ei ole niin kuin Elisabeth oli kuvitellut. Hän kuulee, että eno on päässyt sairaalasta kotiin lonkkaleikkauksen jälkeen, mutta sen jälkeen häntä ei ole kukaan nähnyt. Elisabeth asettuu asumaan enon taloon, josta käsin hän tutustuu enonsa naapureihin, enon ainoaan verkostoon tässä vieraassa maassa, Davidiin ja hänen outoon perhetilanteeseensa, salaperäiseen intiaani Joehen, suomalaissyntyiseen Eilaan sekä joukkoon muita lähitienoon ihmisiä. Tärkeässä osassa on myös enon koira Susi.
Mutta voiko näihin ihmisiin luottaa? Elisabeth aavistaa, että joku tietää enon katoamisesta jos ei kaikkea niin ainakin jotakin, mutta koska kukaan ei puhu, hän päättää ruveta itse selvittämään näitä outoja kuvioita. Vastapäisen talon aikamiespoika muuttaa takaisin vanhempiensa luo, mutta Elisabeth vaistoaa miehessä jotakin outoa ja pelottavaa ja alkaa varjostaa hänen kulkemisiaan. Enon taloa tarkkaillaan ja kun kellarista löytyy jotakin epäilyttävää, Elisabeth on neuvoton. Keneen hän voisi turvautua täällä vieraalla maalla?
Elisabeth on miettinyt Elliot Lakeen jäämistä. Enon poikien kanssa voisi varmasti sopia talon vuokraamisesta. Kohtalo päättää kuitenkin toisin ja paluu Suomeen alkaa vaikkakin surullisissa merkeissä.