Toinen maailmansota ja juutalaisten vainot ovat alati ajankohtaisia aiheita, mutta Suomen juutalaisten historiasta ja kohtalosta ei ole aikaisemmin kirjoitettu vastaavaa populaaria teosta.

Historian tarkkailu avaa rajun näkymän juutalaisten vaiheisiin. Enemmän tai vähemmän järjestelmälliset vainot eivät suinkaan ajoitu vain holokaustiin ja natsi-Saksaan, vaan juutalaisia on syrjitty ja halveksittu miltei koko tunnetun historian ajan, ja jo keskiajalla Euroopassa oli alueita, joilta juutalaiset poistettiin kokonaan.

Kirja tarkastelee juutalaisten vaiheita erityisesti siinä suhteessa, miten juutalaisiin on Suomessa suhtauduttu. Juutalaisilla ei vielä 1700-luvulla ollut oikeutta asua Suomessa. 1800-luvun alkupuoliskolla juutalaiset saivat jo muuttaa maahan, mutta heidän elämänsä oli silti pitkään rajoitettua. Väärinkäsitykset ja epämääräinen uutisointi oli omiaan lisäämään epäluuloja. Suomalaisissa lehdissä muun muassa kirjoitettiin 1900-luvun taitteessa juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmista ja kytköksistä vapaamuurareihin, mikä sai suomalaiset osittain kääntymään juutalaisia vastaan.

Ennen Auschwitzia -teoksessa Atso Haapanen etsii myös syitä juutalaisten huonolle kohtelulle. Miksi valtio toisensa jälkeen on suhtautunut työteliääseen ja usein hyvin koulutettuun kansaan niin penseästi? Kuinka systemaattisen vainon uhrit ovat kuitenkin joka puolella päätyneet korkeisiin virkoihin ja töihin? Mikä oli suomalaisten osuus holokaustiin? Miten Suomi valtiona siihen suhtautui? Miten Suomi lopulta onnistui juutalaisten kohtelussa, ja miten juutalaiset vakiinnuttivat paikkansa osana Suomen väestöä?