(0)

Joulu rantamajassa

Livres numériques et audio


Tähtien tuiketta talvisella rannalla

Veronica Henryn lämmin ja lempeä hyvän mielen romaani Joulu rantamajassa muistuttaa ystävyyden ja yhteisöllisyyden voimasta.

Lizzy Kinghamille joulunalusaika on perinteisesti ollut vuoden kiireisintä: ympäripyöreiden työpäivien lisäksi hän on aina valmistellut joulun alusta asti itse ja ennättänyt niin lasten joulujuhliin kuin kuusiostoksillekin. Tänä vuonna mikään ei kuitenkaan tunnu oikein miltään, sillä Lizzie on jäänyt työttömäksi ja aikuistuvilla lapsilla on omat menonsa. Kukaan ei tunnu tarvitsevan häntä.

Kun anoppi ilmoittaa saapuvansa viettämään joulun perheen kanssa, Lizzie punoo suunnitelman. Hän karkaa viettämään joulua ystävänsä rantamajassa. Pienessä rantakaupungissa saisi ainakin olla rauhassa, ja kotona tuskin kukaan edes huomaisi Lizzien poissaoloa, vai huomaako sittenkin? Kun käy ilmi, että usealla muullakin on ollut sama ajatus, joulusta rannalla muodostuu valoisa yhdessäolon juhla täynnä yllätyksiä.

Joulu rantamajassa on Veronica Henryn Rantamaja-sarjan kolmas osa, jossa idyllisestä Everdenestä kuoriutuu omintakeinen joulukylä.

Veronica Henry (s. 1963) on Ison-Britannian Devonissa asuva kirjailija. Hän työskenteli ennen kirjailijanuraansa televisiosarjojen käsikirjoittajana ja on kirjoittanut mm. sarjoja Sydämen asialla ja Holby Cityn sairaala. Henryltä on aiemmin julkaistu suomeksi romaanit Kuinka rakastua kirjakaupassa, Heräteostos sekä Rantamaja ja Paluu rantamajaan.