3.9(67)

Kaikki totuudet

Uuden dekkarisarjan avausosa kertoo henkilökohtaisesta kamppailusta sisäisten ristiriitojen puristuksessa, hyvityksen tarpeesta, anteeksiannosta. Tuomola osoittaa jälleen osaavansa kaivautua syvälle henkilöhahmojensa sielunmaisemaan, ja todistaa, että rankasta aihepiiristä on mahdollista luoda inhimillinen, koskettava kertomus. Ei ole pahoja ihmisiä – vain ihmisiä, jotka tekevät pahoja tekoja.

Aksel Nevanlinna on viimeiset viisi vuotta työskennellyt Interpolissa, jonne hänet ajoi henkilökohtainen tragedia. Paluupäätöksen tehdessään hän kuvitteli, että välimatka ja aika ovat tehneet tehtävänsä, mutta tulee huomaamaan, ettei menneisyyttään pääse pakoon. Saman tunteen kanssa kamppailee täysi-ikäisyyttä lähestyvä Linnea, jonka huoli alkoholistiäidistä ja pikkusiskosta kasvaa päivä päivältä.

Aksel solahtaa tutun tiimin jäseneksi Helsingin väkivaltarikosyksikössä. Ensimetreillä vastaan tulee nuoren miehen murha, jonka tutkinta ei heti ota edetäkseen. Kun vyyhti lopulta alkaa raottua, yllättävät käänteet johdattavat ravisuttavaan lopputulokseen.

Johanna Tuomolan (s. 1961, Helsinki) tuotantoon kuuluu dekkareiden ohella lasten- ja nuortenkirjoja. Nykyään päätoimisena kirjailijana toimiva Tuomola asuu Etelä-Afrikan Port Elizabethissa kolmen koiransa kanssa.

À propos de ce livre

Commencez ce livre dès aujourd’hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.