4.0(15)
van Sanden

Kauppamies Turun hovissa

Juhlintaa, juonittelua ja noituutta kivilinnan saleissa

Neitsytkuningattaren laivasto havaitaan Helsingin lähivesillä. Vauraat kauppalaivat seisovat satamassa kuin maalitauluina. Onko tuhoisa taistelu englantilaisten kanssa väistämätön? Hans van Sanden on kauppamies eikä soturi, mutta hänen neuvokkuutensa nostaa hänet elintärkeään osaan puolustuksen valmisteluissa. Samalla hän todistaa kaupunkilaisille, että kauppamiehen ammatissa tarvitaan muutakin kuin röyhkeyttä ja epärehellisyyttä.

Hollantilaissyntyinen kauppias on kavunnut tiensä Helsingin vauraimpien joukkoon. Hienostunut, mutta etäinen van Sanden herättää miesten kateuden sekä naisväen kiinnostuksen.

Kuninkaan poika Julius kutsuu van Sandenin Turkuun neuvonantajakseen. Saavuttaessaan valtaapitävien kunnioituksen van Sanden tulee kuitenkin kurottaneeksi liian korkealle. Hän on rakastunut suloiseen Sofiaan, mutta kuningas Juhana on päättänyt naittaa nuoren tyttärensä etevimmälle sotapäällikölleen pelastaakseen valtakunnan. “Pala mieli nuoren miehen, sydän tulehen syttyköhön”, mutisee noidan tytär Kirsti Turun linnassa.

Kauppamies Turun hovissa on porvari van Sandenin vaiheista kertovan käänteitä täynnä olevan sarjan päätösosa. Tuotteliaan kirjailijanuran tehneen Ursula Pohjolan-Pirhosen (1925–1984) sarja valottaa menestyneen, mutta salaperäiseksi jääneen van Sandenin elämää 1500-luvun Suomessa.

Essayez 15 heures gratuitement

  • Lis et écoute dès aujourd'hui
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement

Transforme chaque instant en aventure

  • Emportez des centaines de milliers d'histoires directement dans votre poche
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Femme souriante regardant par la fenêtre d'un train, portant des écouteurs et tenant son téléphone

Commencez ce livre dès aujourd’hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.