Kun Iris ahdistuu, viiltely vie pahan pois. Hetkeksi. Kunnes pimeydessä häivähtää valo.
Iris on kohta kuusitoista, ja kaikki on periaatteessa hyvin. Koulu sujuu vaikeuksitta ja balettiharrastus sujuu. Iris vain ei voi lakata tarkkailemasta itseään. Hän rekisteröi jokaisen nielaisemansa suupalan, joka liikkeen, ilmeen, sanan. Iriksen halusta viillellä itseään ei tiedä kukaan.
Koulusta Iris passitetaan poissaolojen takia psykologille, joka neuvoo etsimään kirjeenvaihtotoverin. Niin Iris löytää Runotytön, jolla on haave. Hän löytää isän vanhan kameran. Sen linssin läpi tuntuu luontevalta tarkastella maailmaa. Ruutu ruudulta maailmaan tulee sävyjä. Ehkei kaiken tarvitse olla täydellistä.
