1939

Suomen kohtalonvuosi.

Suomen parhaat historiankirjoittajat Teemu Keskisarja, Markku Kuisma ja Kai Häggman tuovat eteemme näkymän kohtalokkaaseen vuoteen 1939 ja sitä seuranneeseen talvisotaan. Harvinaiset valokuvat täydentävät pysähdyttävän lukukokemuksen.

Vuonna 1939 tummat pilvet kerääntyivät Euroopan taivaalle. Suomessa tuon vuoden kesä on jäänyt muistiin viimeisenä aurinkoisena, onnellisena kesänä, mutta kyllä täälläkin sodan kasvava uhka tunnettiin luissa ja ytimissä. Elettiin kuin viimeistä kesää.

Millainen kansakunta talvisotaan astui? Miltä Suomi näytti tavallisen kansan, talouselämän vaikuttajien ja kulttuuriväen silmin? Entä millainen järkytys sodan syttyminen oli ja miten talvisodasta selvittiin? Näihin kysymyksiin saamme vastauksen Suomen etevimpien historiankirjoittajien kynästä. Vanhojen valokuvien parissa tehdystä elämäntyöstä palkittu erikoistutkija Jukka Kukkonen on löytänyt teokseen ison joukon harvinaisia, vaikuttavia kuvia, jotka pysäyttävät lukijan ihmiskohtaloiden äärelle.

Suomen ja Skandinavian historian dosentti Kai Häggman (s. 1956) tunnetaan erityisesti hänen kirjallisuutta ja kustannusalaa käsittelevistä teoksistaan. Lisäksi Häggman on kirjoittanut maailmansotien välisen ajan Suomen metsäteollisuudesta, perhehistoriasta ja suomalaisten arjen historiasta.

Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Teemu Keskisarja (s. 1971) on Suomen luetuimpia historioitsijoita. Hänen aiheensa ulottuvat muinaisista seksuaalirikoksista sotahistoriaan ja arkielämän historiasta suomalaisen suurteollisuuden syntyyn.

Markku Kuisma (s. 1952) on Helsingin yliopiston Pohjoismaiden historian emeritusprofessori ja useasti palkittu taloushistorian ja yrityshistorian tutkija.

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


3.9

202 arvosanaa

petrik

17.9.2025

Asiantuntevaa ja paneutunutta tekstiä arvon historioitsijoilta, kuinkas muutenkaan. Mutta ylätasolta, eli makrohistoriaa. Oletin kirjan tarjoavan enemmän tietoa siitä, millainen oli Suomi vuonna 1939, millaista oli eri yhteiskuntaluokkiin kuuluneiden suomalaisten elämä vuonna 1939.

Jussi

2.9.2025

Hyvä kirja historiasta

Mervi

4.8.2025

Mielenkiintoinen

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus