Alkumeri

Pulitzer-palkitun Richard Powersin Alkumeri valittiin Yhdysvalloissa vuoden 2024 parhaiden kirjojen joukkoon, ja se oli moninkertainen palkintoehdokas sekä myyntimenestys.

Aviopari Rafi ja Ina kasvattavat adoptiolapsiaan pienessä saariyhteisössä. 92-vuotias pioneerisukeltaja Evelyne kokoaa kirjaa, joka "pysäyttää ihmiskunnan edistyksen”. Kuuluisan teknologianero Toddin uraauurtavat tekoälykokeilut hätkähdyttävät kansainvälisesti. Nelikon kohtalot kietoutuvat yhteen Makatean pienellä korallisaarella Ranskan Polynesiassa.

Saaren fosfaattiesiintymät auttoivat aikoinaan ruokkimaan maailmaa, mutta historian arvet näkyvät edelleen. Riittääkö mikään suojelemaan valtameriä ihmisen ahneudelta?

Syvästi vaikuttava romaani kertoo merien mahdista ja kauneudesta, ihmisen jättämistä peruuttamattomista jäljistä sekä teknologian vääjäämättömältä vaikuttavasta voittokulusta.

Tietoa kirjasta

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

Liittyvät kategoriat

4.3

75 arvosanaa

Timo

18.7.2026

Fantastinen. Monta ajankohtaista teemaa ja huikea lukija.

Pörri

2.5.2026

Lukija myös kirjaan sopiva

Anu

25.4.2026

Aikahypyt toi epäselvyyttä varsinkin kuunneltuna ja enemmän kuin Ikipuissa. Luonto teemaa kun odotti niin teknologiasta joutui kuulemaan. Ei onnistunut sykähdyttämään samoin kuin Ikipuut.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus