3.8(41)

Elämän tarkoitus

Perimmäisten kysymysten äärellä

Merete Mazzarella kirjoittaa suurista teemoista syvällisesti, maanläheisesti ja tarkan havainnoijan varmuudella.

Moni kuittaa elämän tarkoituksen pohdinnan lannistavana urakkana, johon rohjetaan tarttua korkeintaan kirkasotsaisessa nuoruudessa. Merete Mazzarella katsoo kuitenkin tulleensa ikään, jossa tällaisesta vähättelystä ei tarvitse piitata. Hän arvelee torjunnan ja pilkanteon johtuvan osin siitä, että ihmiset miettivät elämänsä tarkoitusta enemmän kuin haluavat myöntääkään.Mazzarella lähestyy aihettaan eri suunnilta: hän pohtii maailmankuvaa, joka luo puitteet elämän tarkoituksen etsinnälle, sattumaa, kohtaloa ja valintoja. Hän kirjoittaa pahuudesta, anteeksiantamuksesta, surusta, myötätunnosta ja hyvästä elämästä. Mazzarella esittää myös oman uskontunnustuksensa kirjaamalla asioita, joihin uskoo ja jotka tekevät hänen elämästään mielekkään. Näitä ovat esimerkiksi avoimuus elämän moninaisuudelle, ystävyys, keskustelu, toivo, arki ja ihmettely. Tuttuun tapaansa Mazzarella on ajan hermolla ja käsittelee ikiaikaisten teemojen lomassa myös päivänpolttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Merete Mazzarella on pohjoismaisen kirjallisuuden professori emerita, jonka ajan ilmiöihin pureutuvat teokset ovat herättäneet poikkeuksetta vilkkaan keskustelun. Kirjallisesta tuotannostaan hän on saanut useita palkintoja.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat