Elämäni Romeona : Pakomatka viidessä näytöksessä

Näyttelijän vimmainen omaelämäkerta levottomasta etsinnästä, taiteesta ja rakkaudesta.

Ola Rapacen elämään aina teatterikorkeakoulusta lähtien on liittynyt naisia, rakkaussuhteita ja odottamattomia menetyksiä. Suhteesta toiseen siirtyessään hän on paennut tekemiään valintoja ja niiden seurauksia. Kunnianhimo ajoi häntä eteenpäin työelämässä, ja jälkeen jäi sieltäkin poltettuja siltoja.

Brutaalin rehellinen kuvaus Ruotsin kulttuuripiireistä ja sen yhdestä menestyneimmästä näyttelijästä kertoo, millaista tähden elämä voi raaimmillaan olla. Kymmenen vuotta sitten erottuaan Noomi Rapacesta hän jätti taas kerran taakseen niin rikkoutuneen perheen kuin särkyneet työ- ja ystävyyssuhteet ja muutti Pariisiin. Entisen elämän sirpaleet on pitänyt nyt pikkuhiljaa kohdata ja koota uudelleen, kun rakkaus jälleen kerran johdatti hänet takaisin Ruotsiin.

Ola Rapace on tunnettu ruotsalainen näyttelijä, joka on esiintynyt niin teatterissa kuin tv- ja elokuvatuotannoissa. Hänet on nähty muun muassa ruotsalaisessa tv-sarjassa Wallander sekä Yhdessä (Tilsammans) -elokuvassa, Luc Bessonin Valerian-elokuvassa ja James Bond filmatisoinnissa Skyfall.

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


2.9

39 arvosanaa

Jorma

5.12.2021

Kultainen penismies. Eipä sählätessään onneaan löydä. Rehellisesti tilitti.

Anne

3.12.2021

Päähenkilö ajautuu tilanteesta toiseen tunne edellä välittämättä toisten tunteistatai oppimatta niistä mitään. Wallanderissa pidin roolihenkilöstä, vaikkei hän itse sitä arvostanutkaan.

Tanja

14.11.2021

Rikkinäisen ihmisen rikkonaiset ja tempoilevat muistelot.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus