Tietoa kirjasta

Hurja, hurjempi Hantta

Suomalaiset oppivat tuntemaan Hannele ”Hantta” Krausen hyperaktiivisena ideanikkarina, joka tuntui olevan kaikkialla: tv:ssä, mainosmaailmassa, lehtien kansissa ja keskiaukeamilla – ja yhtä aikaa Helsingin kaikissa julkkispippaloissa. Koko kansan puheenaiheeksi hän nousi viimeistään toivottaessaan suorassa tv-lähetyksessä ”Helvetin hyvää yötä”.

Nykyään Hantta tunnetaan Wilma Schlizewskinä, eikä hän ole vieläkään kesyyntynyt. Hän elättää itsensä romu- ja lonkerokauppiaana ja tatuoijana. Rinnalleen hän on poiminut Goan-matkaltaan Arskan, itseään puolta nuoremman avomiehen.

Wilman edesottamukset ovat kiinnostaneet suomalaisia jo yli 40 vuotta. Wilma lukee elämäntarinansa äänikirjaksi itse ja muistelee matkan varrelle osuneita suhteita, sairauksia ja kusettajia. Välillä hän on rakastanut elämää, välillä paennut kuolemaa. Raivokkaan suorasukaisen mutta myös lempeän ja humoristisen käsittelyn saavat Wilman elämään keskeisesti vaikuttaneet henkilöt, olivat he sitten herroja tai narreja, managereita, julkkiksia, yritysjohtajia tai tv-pomoja. Kovimmin Wilma ruoskii kuitenkin itseään, ainoaa ihmistä, jota hän on koskaan pelännyt.

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


3.8

175 arvosanaa

Pia

28.5.2026

Kerrankin elämäntarina, jossa päähenkilöllä tapahtuu ja sattuu. Yleensä mietin, että miksi tämänkin ihmisen on pitänyt tehdä elämästään kirja, vaikka juuri mitään kerrottavaa ei ole. Hantta on elänyt enemmän kuin koko kustantamon kaikki muut elämänkertakirjailijat yhteensä. Huippukirja!!!! Huippu Wilma!

Maria

14.5.2026

Mielenkiintoinen, rehellinen ja hauska. Hyvä lukija Wilma itse. Hyvä kirja.

Anneli

22.2.2026

Mielenkiintoinen!

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus