"Nyt on sellainen tilanne, että en selviä veloistani", Kaisa sanoi ja katsoi Seppoa.
"Mistä veloista on siis kyse?"
"Samoja verovelkoja tulee jatkuvasti lisää. En ymmärrä, miten tämä edellinen kirjanpitäjä on voinut mokata näin pahasti."
"Vai niin..."
"Mun on pakko saada raha jostain tai en pysty jatkamaan töitäni."
Kaisan ansiosta Vivan liikevaihto oli noussut, joten Seppo ei halunnut jättää Kaisaa pulaan. Kaisa oli yksinkertaisesti heille liian tärkeä.
"Paljon tarvitsisit?" Seppo kysyi ja otti kynän esiin.
Se oli kuin sadusta. Yksinhuoltajan tytär raivaa tiensä kovalla työllä koko kansan kiinteistökuningattareksi. Kaikki ovet ovat auki televisiotähdelle ja menestyneelle kiinteistönvälittäjälle, mutta sitten jotain tapahtuu. Rahaongelmat kasaantuvat. Glamour ja luksuskodit vaihtuvat riitoihin, oikeussaleihin ja unettomiin öihin. Tulee satojen tuhansien eurojen vahingonkorvaukset ja ehdollinen vankeustuomio.
Mutta kuningattaren taistelu jatkuu. Päättyykö painajainen, voiko satu vielä jatkua?
Kaisa Liskin nimi on pyörinyt julkisuudessa sekä hyvässä että pahassa. Tämä kirja sukeltaa median otsikoiden taakse ja paljastaa, mitä oikeudenkäynneissä todella tapahtui. Lisäksi Liski kertoo oman näkemyksensä tapahtumista ja sen, miten vuosien kamppailu vaikutti hänen terveyteensä ja yksityiselämäänsä.
Kirjan on kirjoittanut rikostoimittaja Vera Miettinen. Hän kävi läpi koko oikeudenkäyntiaineiston juurta jaksaen ja haastatteli Liskiä useaan kertaan. Lisäksi Miettinen haastatteli muita asianomistajia. Lopputuloksena on hätkähdyttävän tarkkanäköinen selonteko, joka jää ajatuksiin vielä pitkäksi aikaa kirjan lukemisen jälkeen.

























Anu
8.4.2026
Mitä eroa on bonuksella ja ennakolla? Mulla on huomenna työoikeustentti, en oo ehtinyt lukea siihen yhtään. Kuuntelin tän tänään ja tää oli hyvä valinta just tentin alla! Oikeaa ja aitoa asiaa, kuten lakihenkilöiden kuuluukin toimittaa. Äänikirjaksi erikoinen/-lainen mutta tässä asiassa toteutustapa toimi just hyvin, vaikka aluksi ajattelin että mikähän tää nyt on. Ja oikeuscaset ovat kuitenkin niin olennainen osa Kaisaa. Tykkäsin, oli selkeästi jaettu.
Aki
29.3.2026
Vaikuttava kertomus siitä kuinka vauhti sokaisee.
Annina
25.3.2026
Arvostan Kaisaa ja kaikkia naisyrittäjiä paljon. Ihan varma en ole menikö kaikki raha-asiat ja sopimukset ihan oikein. Toivon, että Kaisa pysyy terveenä ja selviää maksuista. Ainoa mitä mietin on, että miten 20te kk palkalla ei pärjää..
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus