Leena Kiviharju (1948–2021) eli epätavallisen elämän tien päällä. Laukku-Leenaksi kutsuttu naiskulkuri kulki kymmenine laukkuineen ympäri Suomea kävellen tai liftaten. Hän lähti liikkeelle vuonna 2002 ja asui kesät ja talvet taivasalla. Hänen leiripaikkojaan olivat huoltoasemien lähistöt ja teiden pientareet. Vaikka hänelle tarjottiin apua ja asuntoa, hän pysyi lähes elämänsä loppuun asti kodittomana.
Yksinäinen naiskulkuri herätti aina huomiota siellä, missä liikkui. Mistä hän tuli ja minne meni? Mitä hän laukuissaan kuljetti? Miksi hän lähti taipaleelleen? Salaperäisen kulkijan matkanteko kiinnosti ihmisiä, mutta itse hän pysyi vaitonaisena elämänsä vaiheista.
Päivi Ketolaisen koostama teos perustuu Leena Kiviharjun ainutlaatuisiin matkapäiväkirjoihin ja tuo selkoa Laukku-Leenan matkantekoon pitkin Suomen maanteitä.

























Ulpukka
8.4.2026
Veikeä tarina ihmisestä, joka kulkee omia polkujaan. Elämäntapa herättää kyllä hämmennystä. Kirjalle hyvin sopiva lukija.
Anneli
28.3.2026
Loistava kertomus yksin elävästä naisesta, jonka ahne suku aiheutti sen että Leenan oli omasta kodistaan lähdettävä ja kulkurin elämään hän halusi pahimman pettymyksen koettuaan. Suku on suomessa aina se pahin. Sairas maa alusta loppuun.
Élla
24.2.2026
Mielenkiintoinen tarina ja huomiot nykynomadeista.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus