Käsittelemättömät asiat periytyvät polvesta toiseen – rakastettu Kuopio-sarja jatkuu.
Kesällä 1972 Vietnam-uutisointi herättää Idan tukahdetut muistot Sortavalan sotatoimialueelta. Raju ahdistuminen pakottaa hänet palaamaan menneeseen. Nuori Ida palveli matkustajakodissa 1942–43 ja joutui väkivallan uhriksi. Hän synnytti pojan, joka ei tiedä isästään.
Anna on muuttanut miehensä kanssa keskustan puutalosta lähiön elementtitaloon. Miehen kuoltua hän suree aatteen ahmaisemaa yhteistä aikaa.
Anna ja Ida ovat pienen Hillan mummoja. Hilla on yksinäinen lapsi, jonka vanhemmat ovat aina menossa. Turvanaan hänellä on mielikuvitusystävänsä. Myös pioneerileiri tuo elämään kaivattua järjestystä.


























Mervi
17.5.2026
Jonkinlainen loppu tälle kirjasarjalle. Ylisukupolvinen viha ja katkeruus mutta myös sovitus kumpuili tässä kirjassa. Tarinaan tuodut toistot ja takaumat olivat perusteltuja. Siihen sisältyi myös opetus. Kaikesta voi selviytyä. Hieno kokonaisuus jälleen. Mutta ehkä 8 kirjaa riittää tätä teemaa.
Päivi
27.3.2024
Kiitos Sirpa Kähkönen tästä kuunteluelämyksestä! Lukijakin osasi ääntää Savon murteen, niin kuin kuuluukin. Tässä viimeisessä Kuopio-sarjan teoksessa oli tuttuja asioita, jotka toivat muistoja mieleen. Esim Luhastensalon pioneerileirin.
Kristiina
4.2.2024
Edellisten osien henkilöitä oli pudotettu tästä pois ja tilalle tuotu uusia. Jotenkin suppeampi kuin aiemmat osat.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus