Kirja todistaa matemaattisten mallien ja tilastoitujen faktojen avulla, että ilmastonmuutoksessa on kyse paljon laajemmasta ilmiöstä kuin ilmaston lämpenemisestä ja ilmaston hiilidioksidin määrän kasvusta. Kirjassa edetään yksinkertaisesta ilmastomallista merten hiilidioksidi-nielun ja kemiallisen varastoinnin kuvaukseen. Lisäksi maapallon energiamuutoksen malliin liitetään El Niño- ja La Niña-ilmiöt. Tutkimus paljastaa sen hälyyttävän tiedon, että merten happamoitumisprosessi voi johtaa skeptikot uskomaan, ettei hiilidioksidin kasvu nosta ilmaston lämpötilaa ja että voidaan luopua ehkäisevistä toimenpiteistä. Kuitenkin merten happamoituminen jatkuu ja merien eliöstöt kuolevat noin 60 vuodessa mikäli ilmaston hiilidioksidi-pitoisuuden kasvu jatkuu nykyisellä tasolla. Lisäksi merien kumuloituva kemiallinen energiavarasto peittää sen tuhoisan seurauksen, että kun happamoituminen saavuttaa kriittisen pisteen, varastoitunut energia voi purkautua äkillisesti kovana kuumuutena. Tämän jälkeen ihmiskunta ei enää voi estää korjaamatonta tuhoa. Merien tilan seurantatutkimukset ovat jääneet varjoon ilmastomuutoksen keskustelun alle. Edellä esitetyt asiat on esitetty kirjassa matemaattisten tarkastelujen kautta.
Olemmeko ymmärtäneet väärin ilmastomuutoksen?
Tietoa kirjasta

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€
- Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kirjailija:
Kieli:
suomi
Muoto:

Bitter Ocean : The Battle of the Atlantic, 1939-1945

The Ultimate Battle : Okinawa 1945--The Last Epic Struggle of World War II

Soviet Tragedy: A History of Socialism in Russia

Black Death

The Girl in the Green Sweater : A Life in Holocaust’s Shadow

The Greatest Battle : Stalin, Hitler, and the Desperate Struggle for Moscow That Changed the Course of World War II

The Bitter Road to Freedom : A New History of the Liberation of Europe

The Fall of Berlin : The final days of Hitler's evil regime

Whirlwind : The Air War Against Japan 1942-1945

The Citizen Soldier: Memoirs of a Volunteer : Civil War Memories Series

Inferno: The Fiery Destruction of Hamburg, 1943

Operation Cobra and the Great Offensive : Sixty Days That Changed the Course of World War II