Parinvaihtoa - eroottinen novelli

"Huoneessa oli hiljaista, mutta ei ihan äänetöntä. Silmät sidottuina Johanna kuunteli hengitystä, huokauksia, kuiskauksia. Hän tunsi, että paikalla oli paljon ihmisiä, ja hänen alaston ihonsa värisi kuin siinä olisi kulkenut sähkövaraus. Hän oli herkkä, altis, jännittynyt ja täynnä odotusta. ’Patrik?’ hän kysyi hiljaa."

Johanna ja Patrik ovat hurmaavan umpirakastunut pariskunta, jota myös kiinnostaa kokeilla jotakin uutta. Illanvietossa vapaamielisen Rebeckan kanssa he saavat kuulla biseksuaalin parinvaihtajan Pariisin-lomasta kuumalla BDSM-klubilla. Kuulemastaan inspiroituneina he nauttivat ensin illasta perin pohjin kolmistaan ja liittyvät sitten jäseniksi seksiklubiin, jossa rajoja ei tunneta ja jokainen saa olla vuorollaan aistillisen paratiisin pääroolissa.

erotiikka, seksi, himo, halu, intohimo, novelli, parinvaihto, swingers, ryhmäseksi, BDSM, seksiklubi, biseksuaali

Pseudonyymi Alexandra Södergran on ruotsalainen novellikirjailija. Hänen tekstinsä käsittelevät usein tabuina pidettyjä aiheita uudenlaisessa valossa. Södergrania kiinnostaa erityisesti erotiikka. Hän lähestyy aiheitaan tavalla, joka sekä yllättää että viihdyttää. Södergran on julkaissut runsaan tusinan verran eroottisia teoksia.rn

Tietoa kirjasta

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

  1. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.0

    9 kiihkeän eroottista novellia Alexandra Södergranilta

    Alexandra Södergran

  2. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.0

    7 kiihottavan eroottista novellia Alexandra Södergranilta

    Alexandra Södergran

  3. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.0

    7 kiimaisen eroottista novellia Alexandra Södergranilta

    Alexandra Södergran

  4. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.0

    Maatapanon aika: Kiihkeitä eroottisia novelleja jaettavaksi parisi kanssa

    Camille Bech, Julie Jones, Nicolas Lemarin, Chrystelle Leroy, Alicia Luz, Vanessa Salt, Alexandra Södergran

  5. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.6
    #6

    Tähtimerkit-sarja: 10 eroottista tarinaa oinaalle

    Malva B., Julie Jones, Nicolas Lemarin, Vanessa Salt, Saga Stigsdotter, Alexandra Södergran, Christina Tempest

  6. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.0
    #1

    Kesäseksi 1: Bussi

    Alexandra Södergran

  7. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.2

    Sido minut: Eroottisia novelleja salaisista tuhmuuksista

    LUST authors

  8. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.1
    #2

    Kesäseksi 2: Ranta

    Alexandra Södergran

  9. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    4.0
    #2

    Tähtimerkit-sarja: 10 eroottista tarinaa jousimiehelle

    Nelly Blanck, Andrea Hansen, Julie Jones, Valery Jonsson, Vanessa Salt, Sarah Skov, Saga Stigsdotter, Alexandra Södergran

  10. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    3.3
    #7

    Tähtimerkit-sarja: 10 eroottista tarinaa härälle

    Julie Jones, Nicolas Lemarin, Sarah Skov, Alexandra Södergran

  11. Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
    2.8

    Daddy's Girl ja muita eroottisia novelleja kielletyistä suhteista

    Camille Bech, Andrea Hansen, B. J. Hermansson, Beatrice Nielsen, Vanessa Salt, Alexandra Södergran

3.0

94 arvosanaa

Jarmo

14.11.2025

Iha ok. Lukia oli ihan hirveä. Liikaa kirjakieltä. Eikä tunnetta ollut mukana.

raila

17.10.2024

V

Laura

6.10.2020

Viihdyttävä, ja kivan tuhma, ei sievistelevä kertomus :)

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus