(0)

Sanat : Sitähän se kaikki on

e-kirja


Dave paljaampana kuin koskaan.

Vuonna 1972 ilmestyneestä ensilevystään alkaen Dave Lindholm on näyttänyt, mihin suomenkielinen lauluriikka taipuu. Aika moneen. "Pieni & hento ote", "Sitähän se kaikki on", "Anna kitaran laulaa vaan", "Joo, joo, mä rakastan sua", "Liity meihin enkeleihin".

Vuonna -52 syntyneen Lindholmin perhe oli ruotsinkielinen, mutta Dave on kirjoittanut tuotantonsa suomeksi ja englanniksi. Tähän teokseen on koottu kaikki hänen suomenkieliset sanansa.

Tässä teoksessa Dave on kenties paljaampana kuin koskaan, sillä painetuissa sanoissa kaikki näkyy. Edes liian nopea Lindholm ehdi katseen alta pois.

Pienenä laivat satamaan lauloin

vihelsin myös kauniisti

laivat vastas torvien kaiuin

olin kovin onnellinen

Jokainen lukija löytää Sanoista oman henkilökohtaisen sanansa, ja kokenutkin kuulija löytää tekstin uudelleen, erilaisena.

Sanojen kertoja puhuu suoraan sinulle tai mutisee ja manailee itsekseen, mutta äänessä hän on, herkeämättä. Hän on läsnä tässä ja menneessä yhtä aikaa, sanat ovat omia mutta kuitenkin oudon tuttuja. Hän puhuu sinusta ja minusta, lapsista, välillä myös meidän vanhemmistamme, ja isovanhemmista.

Tivoli saapui kaupunkiin

silloin tajuttiin koitti rauhan aika

sai vapaana hengittää ja vihdoinkin nauraa

makeisiakin nautittiin

siitä on kauan kun näin elettiin

ilman pelkoo

mutta öisin kuului kauhunhuutoja

monet olivat vielä taistojen tiellä

vuodet hävityksen keskellä oli vaikea unohtaa

Sanojen kertoja tietää, että virhe ei ole väärin vaan askel kohti oikeaa, hän ymmärtää rakkautta ja kaipuuta, ottaa pienen ja hennon otteen.

Mitä saa olla?

Saako olla mitään?

Itseni annan, se kai riittää?

Jo nuori Isokynä tiesi: Minun nimi on Nimessun.

Dave Lindholm on yksi merkittävimpiä suomalaisia lauluntekijöitä. Hänen levytetty tuotantonsa käsittää noin 60 albumia viidellä vuosikymmenellä.

Lamppu Laamanen on helsinkiläinen toimittaja, kirjailija ja pienkustantaja. Hänen edellinen teoksensa oli erinomaiset arvostelut saanut Dave Lindholm -elämäkerta Tietenkin.