Jättimetsä

Kahden valtakunnan kinastelu uhkaa jättien rauhaa.

Laakson ja vuorten valtakuntien vihanpito on jatkunut jo pitkään. Vuorten kuningatar Titsiina valittelee valtakuntansa karua näköä ja on kateellinen laakson satumaisista hedelmäsadoista. Laakson kuningatar Sindiina puolestaa halajaa itselleen vuoren rikkauksia. Kilvoittelu on kuitenkin vaarallista, sillä mikäli jättimetsän jätit heräävät, ovat valtakunnat pahassa pulassa

Eenoilla, laakson kuninkaallisella puusepällä, on onneksi neuvokas tytär Siina. Siina on päättänyt tehdä oman päänsä mukaan, sillä kielletty jättimetsä vetää häntä puoleensa. Mukaan seikkailuun hän saa Jertelin, vuorilla asuvan pojan. Kuinka kahden seikkailijan lopulta käy?

Lea Pennanen (1929–2019) oli suomalainen lastenkirjailija ja toimittaja. Pennanen työskenteli Yleisradion lastenradio-ohjelmien parissa niin toimittajana, ohjaajana kuin kirjoittajanakin. Hänelle myönnettiin Tirlittan-palkinto vuonna 2012.

Kom i gang med denne boken i dag for 0 kr

  • Få full tilgang til alle bøkene i appen i prøveperioden
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå
Mer enn 52 000 personer har gitt Nextory 5 stjerner på App Store og Google Play.