Kirja kertoo tositarinan Elin-tytöstä, joka kärsii lähes koko peruskoulun ajan koulukiusaamisesta. Tyttöjen henkinen kiusaaminen jatkuu kolmessa eri koulussa, eikä lukuisista avunpyynnöistä huolimatta opettajat tai itse rehtorikaan auta. Mitään rangaistuksia ei laiteta, eikä vastuuta vaadita keneltäkään. Missä ovat nykylasten käytöstavat, kunnioitus toisia kohtaan sekä ennen kaikkea empatiakyky?
Kun rehtori tulee luokkaan syyttelemään julkisesti Eliniä avunpyynnöistä, kamelin selkä katkeaa. Elin alkaa saamaan paniikkikohtauksia, kun kouluun pitäisi lähteä. Äiti, joka on taistellut lapsensa puolesta jo vuosia, ottaa poliisiin yhteyttä ja Elinin pois koulusta. Vaikka poliisinkin puolueellisuus näkyy vahvasti kiusaajien hyväksi, alkaa vihdoin tapahtua. Elin saa tukea muilta viranomaistahoilta, ja koulua vaihdetaan jälleen. Vasta neljännessä koulussa Eliniä arvostavat niin oppilaat kuin opettajatkin. Joukosta löytyy vihdoin myös tosiystävä, joka saa nostettua Elinin täysin rikotun itsetunnon hiljalleen ylöspäin olemalla vain läsnä.
Tarinassa on kyse oikean ja väärän erottamisesta, siihen puuttumisesta rohkeasti sekä toivoa paremmasta huomisesta. Lopussa aina oikeus toteutuu, vaikka siihen menisi vuosia.
Kirja on omistettu kaikille koulukiusatuille, opettajille ja rehtoreille sekä vanhemmille. Kirjailija toivoo sen herättelevän erityisesti vanhempia kasvatusmetodeista sekä koulun henkilökuntaa koulujen toimintatavoista.
Tea
17.2.2026
En pitänyt tästä kirjasta. Ne ihmiset, jotka eivät tee prikulleen kuten kirjoittaja haluaa, ovat haukuttuja ja ”eivät kanna vastuuta”. Arvostelee muita ihmisiä hyvin epäasiallisesti. Kertoo olleensa traumatisoitunut itse, mutta empatia puuttuu, eikä näe asioita kenenkään muun kannalta. Elää elämäänsä lapsen kautta, kirjan sanoma on ”minä minä minä”. Kirjoittaja on vallankäyttäjä, joka yrittää käyttää valtaa näin (ja myös ehkä kotonaan on vallassa, ainakin toistelee mantraa kunnioituksesta).
For å skrive en anmeldelse må du last ned appen