Äidit elävät aina.
Karoliina Niskasen romaanissa Muamo kahden naisen ja äidin tarinat punoutuvat yhteen, kun sota syttyy ja he joutuvat luopumaan siitä, mikä on heille kalleinta.
Miniä ahkeroi karjalaisen maatilan askareissa ja tuntee kehossaan synnytyspoltot, mutta Anoppi patistaa jatkamaan töitä. Lypsyä ei jätetä kesken. Miniä synnyttää yksin navetassa ja leikkaa itse napanuoran niin kuin hänen Muamonsa ja Buabonsakin ovat tehneet. Ja niin Miniästä tulee Äiti.
Anna tuijottaa homepilkkuja katossa ja miettii, miten hän joutuikaan tähän suomalaiseen taloon Pohjanmaalle. Huora, äiti oli sanonut. Min mamma. Ei olisi pitänyt suostua tanssiin, ei katsoa silmiin, tarttua käteen. Anoppi keskeyttää Annan ajatukset houkuttelemalla syömään ja katsomaan vauvaa, mutta Anna ei halua. Pitäköön anoppi lapsen.
Kun sodan suuret, mustat linnut lentävät taivaalla, kahden erilaisen äidin, karjalaisen evakon ja yläluokkaisen ruotsalaisnaisen, elämänpolut kohtaavat. Karoliina Niskasen Muamo on tarina äideistä ja esiäideistä, jotka elävät mielissämme aina.
Äänikirjan lopussa Ruotsissa sotalapsena elänyt Pirkko Fihlman esittää tekemänsä itkuvirren Itku evakkoäidille.
