Mihin päätyvät kaikki ne ihmiset, jotka katoavat kuin tuhka tuuleen? Asia on kalvanut 34-vuotiasta Sandy Shorttia siitä lähtien kun hän oli lapsi ja naapurintyttö Jenny-May katosi jälkiä jättämättä.
Samaan aikaan toisella puolen Irlantia Jack Ruttle on epätoivoinen. Hänen nuorempi veljensä Donal on ollut kateissa jo vuoden, eikä poliisista ole apua. Bongatessaan lehdestä Sandyn etsivätoimiston ilmoituksen Donal on varma, että hänen rukouksiinsa on vastattu.
Sandyn myöhästyttyä sovitusta tapaamisesta Donal kuitenkin huomaa etsivänsä mystisesti kadonnutta 188-senttistä naisetsivää, jonka oli määrä jäljittää hänen veljensä. Ja mystisesti kadoksissa Sandy Shortt totisesti on. Hän on harhautunut juoksulenkillään kylään, josta ei ole minkäänlaista ulospääsyä. Kaiken lisäksi eräs kylän asukkaista on kukapa muukaan kuin Jenny-May Butler.
Vaikka salaperäinen kylä tarjoaa avaimen katoamisen arvoitukseen, Sandy huomaa kaipaavansa takaisin kotiin. Mutta onko Sandy piilottanut itsensä tällä kertaa liian hyvin?
Ihmemaa on lämmin ja mielikuvituksellinen tarina yksinäisyydestä, etsimisestä ja löytämisestä yhdeltä Irlannin suosituimmista nuorista kirjailjoista.
"Loistava... kaunis ja katkeransuloinen."
- Heat
Matti
17.7.2024
Hieman liiañ hidas, mutta sinällääñ om8tuisen erilainen.
Kaisa
7.5.2024
Tarina hyvä, lukija ei ollut lempparini
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus