Kaikki valta maan päällä : uskonnolliset kultit Suomessa

Voisi kuvitella, että uskonnollisia kultteja on vain ulkomailla. Mutta niitä on Suomessakin - yhä tänä päivänä.

Tuire Malmstedt tutkii kirjassaan Kaikki valta maan päällä näitä uskonnollisia kultteja ja niiden vaikutuksia.

Lahkojohtaja ja unissasaarnaaja Maria Åkerblom keräsi ympärilleen uskollisen seuraajajoukon. Tunnetun tienvarsimyymälän omistaja Saimi Kiurunen *) oli kuolemaansa saakka paikallisen manipulatiivisen yhteisön kynsissä. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan Auvo Madetniva *) pyrki luomaan uskonnollista kulttia ja puhutteli naista ”Jumalan” äänellä ja antoi psyykkisesti ja fyysisesti heikkokuntoiselle naiselle erilaisia määräyksiä. Kiurunen oli allekirjoittanut Madetnivalle osoitetun testamentin kaksi päivää ennen kuolemaansa marraskuussa 2018.

Tuire Malmstedt katsoo uskonnollisten kulttien maailmaa dekkarikirjailijan herkällä silmällä. Miten muita ihmisiä voi taivuttaa omaan tahtoon? Uskovatko lahkojen johtajat oikeasti siihen, että korkeampi voima ohjaa heitä kohti yhä absoluuttisempaa valtaa vai teeskentelevätkö he?

Malmdtedt on vuonna 1974 syntynyt, Pieksämäellä asuva opettaja, jonka Suomi tuntee myös Metso & Vauramo -dekkarisarjasta.

*) Uhrin ja epäillyn nimet on muutettu, sillä tapauksen oikeuskäsittely on vielä kesken.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


3.9

157 arvosanaa

Janne

5.11.2025

Todella mielenkiintoinen!

Joni

24.3.2025

Silmiä avaava teos. Saisi tuon "Auvon" oikean henkilöllisyyden paljastaa, että muut osaisivat varoa tämän kaltaista sairasta ihmistä.

Eila

16.3.2025

Hyvä, silmiä avaava kirja. Toivottavasti kukaan ei enää joutuisi erilaisten kulttien hyväksikäytetyksi. Hyvät lukijat.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus