Amerikkalaisen Tim Walkerin lapsuudenkodin naapurustossa asui perhe, jonka sukunimi oli Kivinen.* Walkerin kotikaupungissa oli tapana sanoa, että Kiviset olivat erilaisia, mikä oli kohtelias tapa sanoa: omituisia. Perheen liinatukkaiset lapsoset juoksentelivat ympäri takapihaa alasti, mikä kammotti amerikkalaisia naapureita. Lapsista vanhin, Timiä kaksi vuotta nuorempi, ajeli omalla mopedilla ennen kuin Tim osasi ajaa ilman apupyöriä. Jos rouva Kivinen joskus soitti Walkereille ja Tim sattui vastaamaan, rouva Kivinen sanoi vain: Äiti tai isä kotona? Hän ei tuhlannut aikaansa amerikkalaistyyppisiin kohteliaisuuksiin vaan meni suoraan asiaan. He ovat suomalaisia, vanhemmat selittivät. Mitä ihmettä? ajatteli Tim.?Kohtalo johdatti hänet kuitenkin vielä paljon perusteellisemman Suomi-oppitunnin äärelle. Tim oli 17-vuotias, kun hän tapasi suomalaisen tytön – ja loppu on historiaa. Suomeen nuoripari päätyi äitiyspakkauksen ja vanhempainvapaiden vetovoimasta. Mitä suomalaisuus on, mitä se oikeastaan tarkoittaa? Suurimman osan elämästään Tim Walker on yrittänyt saada sitä selville, ja tätä tutkimusmatkaa hän käy kirjassaan läpi: hän kertoo mm. ensikohtaamisestaan saunan kanssa, siitä millaista oli asua entisen presidentin naapurina Hakaniemessä, miten käyttäydyttiin helsinkiläisessä opettajainhuoneessa, miltä suomalainen poliisi ja jääkiekko vaikuttavat, ja miltä näyttää savolainen leikkipuisto amerikkalaissilmin. * nimi muutettu
Lost in Suomi
Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi
- Lue ja kuuntele tänään
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu
- Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€
- Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kirjailija:
Kieli:
suomi
Muoto:

Obaman Valkoisessa talossa : Presidentin neuvonantajan muistelmat
Ben Rhodes
book
Unleashed : Of Poltergeists and Murder: The Curious Story of Tina Resch
William Roll, Valerie Storey
book
Princess of Hell
Eve Langlais
audiobook
Leap of Faith : Finding Love the Modern Way
Cameron Hamilton, Lauren Speed
audiobookbook
Belong to the Night
Shelly Laurenston, Cynthia Eden, Sherrill Quinn
audiobook
Tis : A Memoir
Frank McCourt
book
Parturin tuolista : tarinoita lööppijulkisuuden takaa
Bror Bäckström
book
Nature
Ralph Waldo Emerson
audiobookbook
Everybody's Son : A Novel
Thrity Umrigar
audiobook
Manta
EilaTuulia Mustameri
book
Tarinoita Saharasta
Sanmao
audiobookbook
Live Wire : Long-Winded Short Stories
Kelly Ripa
audiobook


