”Runous on pidättelemätöntä voimaa ja runoilijan tärkein tehtävä on olla pidättelemättä sitä.”
Miki Liukkosen päiväkirjamerkintä maaliskuussa 2009
Miki Liukkosen esikoisteos Valkoisia runoja (2011) esitteli maailmalle nuoren, lupaavan runoilijan. Sen jälkeen Liukkonen julkaisi vielä kaksi runokokoelmaa: vaikuttavan, varhain kuolleelle äidille omistetun teoksen Elisabet (2012) ja kuvia tulvivan proosarunokokoelman Raivon historia (2015). Liukkonen kertoi kuitenkin jo 23-vuotiaana olevansa ”liian vanha” runoilijaksi ja siirtyi sittemmin kirjoittamaan omintakeisia ja runsaita romaanejaan.
Tähän teokseen on koottu Liukkosen kaikki kolme runokokoelmaa, ennen julkaisemattomia runoja sekä Liukkosen päiväkirjamerkintöjä niiltä vuosilta, jolloin hänen uransa kirjailijana oli vasta nupullaan. Teokseen on kirjoittanut esipuheen Liukkosen ystävä, kirjailija Jukka Viikilä.
Miki Liukkosta (1989–2023) pidetään yhtenä 2000-luvun lahjakkaimmista ja omalaatuisimmista nuorista kirjailijoista. Runoteosten lisäksi hän kirjoitti viisi romaania ja yhden aikuisille suunnatun kuvakirjan nimellä Silvia Classic.
Vain vaivoin runsaassa kolmessakymmenessä ikävuodessa Miki Liukkonen on ehtinyt kirjoittaa kunnioitettavan tuotannon, jossa kansainvälisen kokeellisen kirjallisuuden tuulet yhdistyvät suomen kielen virtuoosimaiseen hallintaan. Liukkosen kolme runokokoelmaa ja neljä romaania ovat täynnä tuhlailevia kielikuvia ja pakkomielteisiä ihmisiä, jotka yrittävät luovia tiensä hengissä nykyhetken halki. Mammuttiromaani O (2017) saavutti useita palkintoehdokkuuksia, ja sitä kutsuttiin kritiikeissä muun muassa yhdeksi 2010-luvun tärkeimmistä kotimaisista romaaneista (Juhani Karila, HS) ja ”2000-luvun suomalaisen kirjallisuuden vakuuttavimmaksi voimannäytöksi” (Juha Seppälä, Parnasso). Le Monde kutsui sitä ”oppineeksi labyrintiksi ja magneettiseksi kirjahirviöksi”. Hänen uusin suurromaaninsa Elämä: Esipuhe (2021) julkaistiin tavallisen version lisäksi kirjailijan lyhentämättömänä laitoksena.”
