Saariston lapset

Kesänmakuinen kertomus Saltkråkanin saarelle asettautuneesta tukholmalaisperheestä on valloittanut jo monet lukijapolvet lämminhenkisellä huumorillaan ja mainiolla ihmiskuvauksellaan.

Melkersonin tukholmalaisperhe lähtee kesän viettoon tuntemattomalle Saltkråkanin saarelle. Vanha Nikkarila, jonka epäkäytännöllinen isä-Melkerson on vuokrannut kesäkodiksi, osoittautuu tyystin erilaiseksi taloksi kuin kiinteistövälittäjä on kuvaillut: katto vuotaa, rautahella savuttaa ja tuuli puhaltaa sisään rikkonaisesta ikkunasta.

Mutta jo viikon kuluttua perheestä tuntuu, kuin he olisivat asuneet Saltkråkanissa aina. Ranta-aittoineen, vanhoine kyläteineen, laitureineen ja kalastajaveneineen saari on hurmannut niin kirjailija-isän kuin isosisko Malinin puhumattakaan pojista, Johanista, Niklaksesta ja pikku Pellestä. Yhtä ihastuttava kuin saari konsanaan on sen väki, joka ottaa suojelukseensa äidittömän kaupunkilaisperheen. Pelle saa sydänystävän tomerasta Pampulasta, jonka kannoilla kulkee uskollinen bernhardinkoira Laivuri. Seikkailuihin otetaan useimmiten mukaan myös pieni, nokkela Stina, saaren suuri sadunkertoja.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.7

199 arvosanaa

Beata

28.12.2025

Lapsuuden klassikko🥹🥹🥹

Anna

8.8.2025

Ihana, viaton hyvänmielenkirja saaristoa rakastaville.

Maru

18.4.2025

Upea klassikko, jonka äärellä aikuinenkin herkistyy ja nauraa ääneen. Lukija täys kymppi 👌

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus