Pelkuri elokuvien sankarina
Will Smithin ja Mark Mansonin teos Will on rohkea ja inspiroiva kuvaus pelokkaan pojan matkasta maailmantähdeksi.
Will Smith on yksi aikamme tunnetuimmista viihdyttäjistä. Hän eli lapsuutensa alkoholisoituneen, kurinalaisen isän sekä lempeän, korkeaa koulutusta arvostavan äidin siipien alla. Nuoruuden kasvukivuista huolimatta pelokkaasta lapsesta kasvoi lopulta yksi aikakautensa suurimpia rap-artisteja ja valkokankaiden näyttelijätähtiä.
Toisaalta Hollywoodin parrasvaloissa elämisessä on ollut myös varjopuolensa. Samalla kun Willin ura lähti nousukiitoon, muuttui myös hänen perheensä elämä hektiseksi ja työntäyteiseksi. Usein Smithin läheisistä onkin tuntunut, että he ovat olleet vain eräänlaisia esiintyjiä Willin ympärillä pyörivässä sirkuksessa.
Yhdessä Mark Mansonin kanssa kirjoittamassaan elämäkerrassa Smith johdattaa seuraamaan polkua aina Länsi-Philadelphian rosoisilta seuduilta Hollywoodin valokeilaan saakka. Will on mukaansatempaava kertomus miehestä, joka rankoista kokemuksistaan huolimatta on oppinut selviämään vaikeistakin tilanteista huumorin avulla.
























Kalevi
23.2.2025
Super hyvä.Syvvältä koskettava.
Tanja
24.11.2024
Wau kannattaa lukea! Varsinkin jos on kiinnostunut hip hopin synnystä.
Ville
20.10.2023
ei ehkä kertonut itsestään kuitenkaan kovin paljoa ja oli jotenkin aika leveällä pensselillä maalattu.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus