Tietoa kirjasta

Kohti sitä, mikä pelottaa

Harri-Pekka Pietikäisen Tunne pelkosi, vapaudu elämään tarjoaa vertaistukea sisimpien pelkojen tunnistamiseen ja siihen, miten peloista ja niiden aiheuttamasta häpeästä voi selviytyä.

Syvällä sisimmässä olevat pelot ohjaavat usein käyttäytymistämme, mutta niitä voi olla vaikea edes tunnistaa. Tällaisia pelkoja ovat muun muassa menettämisen pelko, huijarisyndrooma ja ulkopuolelle jäämisen pelko. Tietokirjailija Harri-Pekka Pietikäinen on aiemmissa kirjoissaan katsonut silmiin erilaisia konkreettisia pelkoja, kuten ahtaan paikan kammoa. Nyt hän tarkastelee syvemmän tason pelkoja.

Pietikäinen kertoo avoimesti omista peloistaan Hidasta elämää -kirjassaan Tunne pelkosi, vapaudu elämään. Niiden lisäksi hän käsittelee esimerkiksi sukupolvelta toiselle periytyviä pelkoja sekä pelkoja, jotka leimaavat koko yhteiskuntaa. Kirjan sanoma on lohdullinen: elämää hallitsevia tai rajoittavia pelkoja ei tarvitse voittaa, vaan niitä kohti kulkeminen riittää. Näin peloista kumpuava häpeä hellittää ja elämälle voi antautua kokonaisena itsenään.

Harri-Pekka Pietikäinen (s. 1980) on helsinkiläinen tietokirjailija ja toimittaja. Hänen aiempia teoksiaan ovat Pinnan alla – Elämäni valkohain kanssa ja Luolatarinoita – Suomalaisen luolan filosofia ja muotokuva. Hän kirjoittaa Hidasta elämää -sivustolla ilmestyvää Toipuva arkajalka -blogia, joka käsittelee ihmisen pelkoja ja tarvetta tulla nähdyksi ja kuulluksi kokonaisena. Hän uskoo, että loppupeleissä pelko on uteliaisuutta, joka unohtaa hengittää. Pelon ymmärtäminen ja sitä kohti kulkeminen mahdollistaa rohkeuden elää oman näköistä elämää.

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


3.8

85 arvosanaa

Hellä

29.4.2025

Hyvä

Mervi

24.10.2023

Hyvä kirja, suosittelen! 👌

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus