4.1(24)

Tumppu ja kellotornin arvoitus

Miltä maailma näyttää kun on ihan pieni?

Värikäs ja iloinen tarina pikku Tumpun löytöretkestä kaupungin vilskeessä

Tumppu on pikkuinen olento, joka asuu katolla ja nukkuu lapasen sisällä. Hän ei ole koskaan poistunut kotikatoltaan. Eräänä aamuna Tumppu päättää lähteä katsomaan, kuka asuu kaukana siintävässä kellotornissa. Matka on täynnä vaaroja ja yllättäviä kohtaamisia.

Maailma näyttää erilaiselta kun sitä katselee maanpinnalta eikä ylhäältä katonreunalta.

Valloittava kirja omien rajojen ylittämisestä ja seikkailusta, joka tuo ystävät yhteen. Riemukasta leikittelyä väreillä, mittasuhteilla ja kuvakulmilla.

Anja Portin on Helsingissä asuva kirjailija, jonka tuotanto sisältää romaanin, lastenkirjoja, esseistiikkaa ja tietokirjoja. Hänen lastenkirjoistaan on tehty myös näytelmäsovituksia, vuonna 2017 ilmestyneestä innostuneen vastaanoton saaneesta kirjasta Ava ja oikukas trumpetti kaksikin. Uteliaisuus sai Anjan nuorena opiskelemaan monia eri aloja, muun muassa kirjallisuustiedettä, oikeustiedettä, ympäristönsuojelua ja kirjoittamista. Nykyisin hän työskentelee pääasiassa kirjailijana. Lapsille kirjoittaessaan hän haluaa paitsi kertoa tarinoita myös herättää lapsen kiinnostuksen kielen ja sanojen eri sävyihin ja merkityksiin.

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für CHF 0

  • Hol dir während der Probezeit vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.