Mummo eleli tyytyväisenä rintamamiestalossaan pienessä maalaiskylässä. Mikäs oli ollessa, kun tytär perheineen asui viereisessä talossa, kantoi halot sisään, kuskasi kylälle kauppaan ja kolasi pihan talvella. 90-vuotisjuhlat oli vietetty vuosi sitten ja kahvitettu suuri suku. Kaikki oli mukavasti, kuulo vain mummolla tuppasi huononemaan.

Sitten tuli kutsumaton vieras, herra Alzheimer, ja jäi taloksi. Alkoi senpäiväinen rahti, mentiin lääkäriin, labraan, naapurin latoon, Ruotsiin, terkkariin, muistikerhoon, kellariin rosvoja häätämään. Vävy hajotti talon ja tytär valehteli mummolle häpeämättä. Kuinka tästä selvittiinkään? Elämä meni sotkuiseksi kaikilla.

Tästä syntyi Dementiapäiväkirja. Iloksi itselle, oli siinä hurjasti hupaisia hetkiäkin. Rohkaisuksi muille samassa hullunmyllyssä pyöriville, kaikesta selvitään ennemmin tai myöhemmin. Opiksi jälkipolville, sama voi tapahtua kenelle tahansa. Hurttihuumorilla mentiin, Luoja hoiteli loput.