Elämme uskonnollisen sekasorron aikakautta.
Jotkut väittävät saavansa syviä hengellisiä kokemuksia. Jotkut väittävät saavansa Jumalalta uusia ilmoituksia tai unia tai puhuvansa kielillä. Jotkut vaipuvat hurmostilaan tai puhuvat enkelien kanssa tai lentävät taivaaseen ja takaisin. Ei näytä olevan mitään rajaa sille, mitä ihmiset hyväksyvät uskon nimessä. Yleinen käsitys hengellisestä ihmisestä on, että hän on mystinen, epäkäytännöllinen, epärealistinen ja elää toisessa maailmassa. Jotkut jopa pitävät sellaista ihmistä ihanteena. Vain se, että joku on mystinen ja puhuu uskosta Jumalaan, ei kuitenkaan merkitse, että hän olisi kristitty. Kaikkien uskontojen parissa esiintyy mystisiä kokemuksia. Raamatullinen usko ei ole outoa tai mystistä. Kristinusko ei perustu lämpimiin tunteisiin tai tunteellisiin kokemuksiin.
Kristillinen usko perustuu ikuisiin Raamatun totuuksiin. Raamattu määrittelee uskon rajat.
Emme tietäisi mitä uskoa, ellei Jumala olisi antanut meille täsmällisiä yksityiskohtia kirjallisessa muodossa. Pohjimmiltaan uskossa on kyse Raamatun arvovallasta. Joko ihminen uskoo koko Raamatun tai hän ajelehtii ihmisjärkeilyn varassa.
Ilman Raamatun arvovaltaa ei ole olemassa mitään lopullista auktoriteettia.