Uppiniskaisuuden kronikka : Balthasar Russowin tarina

1500-luvun Tallinna kuohuu Jaan Krossin huikeassa pääteoksessa.

Uppiniskaisuuden kronikka. Historiallinen suurromaani, nuoren miehen kehitystarina ja rakkaudentunnustus Tallinnalle.

Uppiniskaisuuden kronikka kertoo uteliaisuudesta, kunnianhimosta ja periksiantamattomuudesta historian pyörteissä. Tallinnalaiset kokoontuvat Olevisten kirkontornin juureen seuraamaan hurjaa nuorallatanssiesitystä, joukossa myös Palle, köyhä talonpoikaiskansan poika. Hän ponnistaa tyhjästä oman aikansa kronikoitsijaksi ja kansansa tulkiksi, historiankirjojen tuntemaksi Balthasar Russowiksi, Liivinmaan kronikan kirjoittajaksi. Nuorallatanssin taito osoittautuu hänellekin välttämättömäksi.

Virolainen kirjailija Jaan Kross (19.2.1920–27.12.2007) on suomalaistenkin rakastama armoitettu tarinankertoja, jonka teoksia ovat mm. Keisarin hullu, Syvyydestä, Vastatuulen laiva ja Kuningasajatus. Krossin historialliset romaanit tarjosivat hengähdystilaa Neuvosto-Viron asukkaille; suomalaisille ne valaisivat virolaisten elämää. Muhkea pääteos Uppiniskaisuuden kronikka (Kolme katku vahel, 1970–1980) ilmestyi suomeksi 2003, ja Jouko Vanhanen ja Kaisu Lahikainen saivat suomennoksestaan valtionpalkinnon. WSOY julkaisee teoksen sähkökirjana Jaan Krossin syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi.

Teste 20 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Trag Hunderttausende von Geschichten direkt in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für CHF 0

  • Hol dir während der Probezeit vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.