Lyyrinen ja intensiivinen romaani kuvaa Akin ja Ainon sisarussuhdetta – sekä rakkautta, joka ei koskaan voi tehdä muuta kuin enimmäkseen kipeää.
Oli rinkelitukkainen tyttö ja tyyni perhe. Oli kaksi vuotta vanhempi veli (huulessaan arpi). Oli myös toinen perhe ja näiden sininen huvila. Oli asioita, joille ei mahtanut mitään.
Aino odottaa vieraita ensimmäiseen valokuvanäyttelyynsä ja tekee samalla sukelluksen menneisyytensä: lapsuuden päiviin ja vuosiin, jotka johtivat vääjäämättä kohti yhtä ainoaa pistettä. Sitä, jota ei ole lupa unohtaa.
Valokuvausnäyttelyn vedenalaiset kuvat laukaisevat muistovyöryn, jonka keskiössä on onnellinen, rauhallinen perhe ja kauniit kiltit lapset, vaaleine pellavapäineen. Jokin kumma varjo liikkuu lämpimien kesäpäivien yllä huvilassa, jossa lapset viettävät kesiään. Isä jää kaupunkiin ja äiti näyttää aina hajamieliseltä, ajatuksiinsa vaipuneelta. Varjo on salaisuus, erilainen jokaisen sydämessä. Kivi, jonka alle voi katsoa vasta kun tarpeeksi aikaa on kulunut. Sisarukset Aki ja Aino ovat hyvin läheiset toisilleen ja vartioivat samaa salaisuutta. Äidin ja isän salaisuus on elämättömän elämän tuskan pidättelyä. Vesi on arvaamaton elementti: tummana ja kylmänä pelottava mutta myös puhdistava. Ja kun sen varaan uskaltaa jättäytyä täysin rentona, se kannattelee.
Inka Nousiainen (s. 1976) on helsinkiläinen kirjailija ja sanoittaja, joka aloitti kirjailijanuransa jo 17-vuotiaana nuortenromaanilla Kivienkeli (1993). Hän on kirjoittanut niin aikuisille, nuorille kuin lapsille ja sanoittanut monien tunnettujen artistien kappaleita.
